Kuten usein muillakin messuilla, alan opiskelijoiden työt olivat ehdottomasti messuannin mielenkiintoisimmasta päästä. Helsingin sanomissakin (21.2.) mainittiin yhdeksi kiinnostavimmista kalusteista ammattikorkeakoulu Novian opiskelijan, Emilia Klemetsin Spin-box-pöytä, joka toimii samalla lehtien säilytyspaikkana. Sitä toimittaja ei tosin muistanut mainita, että Novia on suomalainen oppilaitos. Kai sitä nyt sen verran voi aina kotiin päin vetää. Kyseinen pöytä oli muuten myös yksi omista suosikeistani.
Kuva: Yrkeshögskolan NoviaSen lisäksi itseäni sykähdytti suuresti erään ruotsalaisen opiskelijan (koulua en muista, miksi sillä ei ollut käyntikorttia esillä!) puinen kaluste, joka oli sekoitus uutta ja vanhaa. Kaluste oli muokattu vanhasta tuolista, jonka ympärille oli rakennettu uudesta materiaalista selkeälinjainen ja eleetön sivupöytä. Täydellinen yhdistelmä, olisin napannut kalusteen mukaani heti, jos vain sen luoja olisi ollut lähistöllä, tai edes puhelinsoiton päässä (ja jos asunnossani olisi ollut tilaa ja tililläni ylimääräistä rahaa…).
Eräs tuote, joka kiinnitti huomioni messuilla, oli erittäin vekkuli valaisin, johon voi itse kirjoa kuviot. Lampunvarjostin oli täynnä pieniä reikiä (kanavatyöksikö sellaista käsityömuotoa kutsutaan?), ja sen saa itse koristella juuri haluamallaan tavalla. Ei muuta kuin neula ja lanka käteen! Olisikohan valmistaja ollut muistaakseni Svedholm.
Toinen messuilta mieleen jäänyt asia oli matot. Esillä oli toinen toistaan ihanampia ja kauniimpia mattoja. Erityisesti minua miellyttivät paksut, muhkeat villamatot, joissa oli rouhea, hyvin kolmiulotteinen pinta, joka suorastaan kutsuu kävelemään ilman sukkia. Sellainen matto kun olisi olohuoneen lattialla, niin en tarvitsisi enää sohvaa lainkaan, köllöttelisin vain maton päällä.
Kuva: NTK
Aah olin ihan unohtanut ne ihanat lamput! Tein vähän tutkimusta ja lamput löytyvät LampGustafilta :)
VastaaPoistaAhaa, kiitos tiedosta :)Ne lamput oli tosiaan huippuja.
VastaaPoista