Jokunen viiko sitten kävin pitkästä aikaa OTTOmaanissa. Heti sisään astuttuani kiinnitti eräs katossa riippuva valaisin huomioni ja kiiruhdin heti kyselemään, että mistä moinen ihana kapistus on peräisin. Kävi ilmi, että valaisin on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja se on Etelä-Afrikkalaisen Heath Nashin tuotantoa. Menin tietysti heti kotona googlettamaan, ja suunnittelijan kotisivuilta löytyikin täydellinen selostus tuotteista ja yrityksestä.
Heath Nashilta löytyy kolme tuotemallistoa. Other people’s rubbish –malliston valaisimet on valmistettu kierrätysmuovista, kuten vanhoista maitopulloista tai jogurttipurkeista – eli kirjaimellisesti toisten ihmisten roskista.
Strength in numbers –mallisto puolestaan koostuu rautalangasta taivutetuista käyttöesineistä. Näissä tuotteissa näkyy ehkä vahvimmin juuri afrikkalainen henki, ja Nash kirjoittaakin että rautalanka on yleisin käsityömateriaali Etelä-Afrikassa.
Die cuts- mallisto muodostuu eri tavoin taitellusta ja laskostetusta polypropeenista valmistetuista valaisimista. Näistä tulee vahvat origami-fiilikset. Nash kertookin nettisivuillaan harrastaneensa origamien taittelua jo lapsena ja inspiroituvansa litteän paperin/pahvin/muovin muovaamisesta kolmiulotteiseksi.
Kuvat: Heath Nash
Blogissaan Heath Nash kuvaa mm. erilaisia käsityöpajoja joiden järjestämisessä hän on ollut mukana. Ja mainitseepa hän sivuillaan vierailleensa syksyllä 2009 täällä meilläkin päin, Helsinki Design weekillä.
Tuotteista omia lemppareitani ovat ylimmän kuvan valaisin sekä värikkäällä tekstillä koristeltu naulakko.
maanantai 26. huhtikuuta 2010
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Oiva pannu
Juon teetä päivittäin. Ilman höyryävää kupillista mustaa teetä ei aamu oikein tunnu lähtevän käyntiin. Olen jo tovin katsellut Sami Ruotsalaisen Marimekolle suunnittelemaa Oiva-pannua hiukan sillä silmällä. Voisiko tässä olla uusi pitkäikäinen kumppani aamiaishetkiin, astiahyllyssäni kun on suurehkon teepannun mentävä aukko?
Erityisen mukavaa pannussa on mukana oleva keraaminen sihtiosa, joka estää ainakin suurimpien teelehtien päätymisen juojan kuppiin. Ainoastaan tuo kahva hieman epäilyttää, mitenköhän se reagoi jatkuvaan pesuun?
Myös Räsymatto-kuviollinen versio on kiva.
Kuvat: Marimekko
Erityisen mukavaa pannussa on mukana oleva keraaminen sihtiosa, joka estää ainakin suurimpien teelehtien päätymisen juojan kuppiin. Ainoastaan tuo kahva hieman epäilyttää, mitenköhän se reagoi jatkuvaan pesuun?
Myös Räsymatto-kuviollinen versio on kiva.
Kuvat: Marimekko
Tunnisteet:
astiakaapilla,
Maija Louekari,
Marimekko,
Oiva,
Sami Ruotsalainen,
teepannu
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Lempiaterimet
Kauniista astioista kirjoitin jo aiemmin. Nyt ajattelin jatkaa aiheesta sen verran (silläkin uhalla, että kohta tämä on pelkästään astiablogi), että esittelen lempiaterimeni.
Keittiöni laatikoista löytyy kahdensorttisia aterimia. Toiset ovat perinteiset Hackmanin Savoniat. Ihan kelpoesineitä kyllä, mutta ykkösvalintani pöytää kattaessa on silti yleensä Alessin KnifeForkSpoon-aterimet. Jasper Morrisonin suunnittelemat aterimet ovat mielestäni yksinkertaisesti täydellisyyttä hipovat. Niiden yksinkertainen ja linjakas muotoilu on uskomattoman kaunis, ja sen lisäksi ne toimivat erinomaisesti niille tarkoitetussa tehtävässä. Aterimet ovat hyvän tuntuiset käteen, haarukan piikeillä on helppo tarttua ruokaan ja veitsi leikkaa sulavasti. Kyllä, sisäinen astiahifistelijäni nauttii joka kerta, kun kauhoo ruokaa suuhunsa juuri näillä.
Jos jotain huomautettavaa on ihan pakko keksiä, niin siro pikkulusikka on melko pieni Hackmaneihin tottuneelle.
Kuvat: Alessi
Haarukoiden, veitsien ja lusikoiden lisäksi keittiöstäni löytyvät myös saman sarjan salaattiottimet. Aivan mahtavat nekin.
Keittiöni laatikoista löytyy kahdensorttisia aterimia. Toiset ovat perinteiset Hackmanin Savoniat. Ihan kelpoesineitä kyllä, mutta ykkösvalintani pöytää kattaessa on silti yleensä Alessin KnifeForkSpoon-aterimet. Jasper Morrisonin suunnittelemat aterimet ovat mielestäni yksinkertaisesti täydellisyyttä hipovat. Niiden yksinkertainen ja linjakas muotoilu on uskomattoman kaunis, ja sen lisäksi ne toimivat erinomaisesti niille tarkoitetussa tehtävässä. Aterimet ovat hyvän tuntuiset käteen, haarukan piikeillä on helppo tarttua ruokaan ja veitsi leikkaa sulavasti. Kyllä, sisäinen astiahifistelijäni nauttii joka kerta, kun kauhoo ruokaa suuhunsa juuri näillä.
Jos jotain huomautettavaa on ihan pakko keksiä, niin siro pikkulusikka on melko pieni Hackmaneihin tottuneelle.
Kuvat: Alessi
Haarukoiden, veitsien ja lusikoiden lisäksi keittiöstäni löytyvät myös saman sarjan salaattiottimet. Aivan mahtavat nekin.
torstai 1. huhtikuuta 2010
Yrttitarhuri
Pikkuhiljaa alkaa lehdistä taas puskemaan juttuja puutarhan keväästä. Siitä, kuinka olisi taas aika siistiä piha ja laittaa kaiken näköistä kasvamaan. Puutarhan hoito on jotain, josta en ole koskaan oikein päässyt innostumaan. Tällä hetkellä voin helposti perustella viherharrastuksen puutetta sillä, että eihän minulla kerrostaloasujana edes ole pihaa. Totuus on kuitenkin se, että en ole lainkaan vakuuttunut, että kykkisin kukkapenkkiä nuohoamassa, vaikka minulla sellainen olisikin. Viherpeukaloni kun sijaitsee tasan keskellä kämmentä.
Muutaman kerran olen innostunut jopa tyrkkäämään kaupasta ostettujen hedelmien siemeniä purkkiin ja multaan, ja jäänyt innolla odottamaan, että koska se ikioma sitruunapuu sieltä nousee. Täytyy myöntää, että riemu on ollut suunnaton, kun muutamien päivien päästä purkista on tosiaan pilkistänyt jotain hentoa ja vihreää. Ilo onkin sitten jäänyt lyhyeen, kun tulokas on elänyt maksimissaan kaksi viikkoa.
Sama kohtalo on koitunut lähes kaikille huonekasveilleni. Muistan kerran marssineeni kukkakauppaan ja pyytäneeni huonekasvia, jonka todellinen tumpelokin saisi pysymään hengissä. Myyjä ojensi minulle suurehkon jukkapalmun ja sanoi: ”Tätä et kyllä varmana saa tapettua”. Palmu eli neljä kuukautta. Viimeinen niitti oli, kun yritin vähän aikaa sitten kasvattaa kissallemme eläinkaupasta ostettua kissanruohoa pureskeltavaksi. Ruoho kasvoi kyllä muutaman päivän komeasti ja kissakin tykkäsi rouskuttaa sitä. Sitten rupesin ihmettelemään ruohoastian kummaa hajua, ja totesin sen olevan homeessa. Edes kissanruoho ei siis menesty meillä. Nykyään meillä suositaankin leikkokukkia.
Kuvat: vviljanen @ Flickr
Kaikesta tästä huolimatta ihastelen aina näin keväisin näitä yrttiruukkuja, ja haaveilen puutarhan sijaan siitä, että joskus saisin vaikkapa persiljan viihtymään keittiössäni.
Kuva: Eva Solo
Kuva: Finnish Design Shop
Muutaman kerran olen innostunut jopa tyrkkäämään kaupasta ostettujen hedelmien siemeniä purkkiin ja multaan, ja jäänyt innolla odottamaan, että koska se ikioma sitruunapuu sieltä nousee. Täytyy myöntää, että riemu on ollut suunnaton, kun muutamien päivien päästä purkista on tosiaan pilkistänyt jotain hentoa ja vihreää. Ilo onkin sitten jäänyt lyhyeen, kun tulokas on elänyt maksimissaan kaksi viikkoa.
Sama kohtalo on koitunut lähes kaikille huonekasveilleni. Muistan kerran marssineeni kukkakauppaan ja pyytäneeni huonekasvia, jonka todellinen tumpelokin saisi pysymään hengissä. Myyjä ojensi minulle suurehkon jukkapalmun ja sanoi: ”Tätä et kyllä varmana saa tapettua”. Palmu eli neljä kuukautta. Viimeinen niitti oli, kun yritin vähän aikaa sitten kasvattaa kissallemme eläinkaupasta ostettua kissanruohoa pureskeltavaksi. Ruoho kasvoi kyllä muutaman päivän komeasti ja kissakin tykkäsi rouskuttaa sitä. Sitten rupesin ihmettelemään ruohoastian kummaa hajua, ja totesin sen olevan homeessa. Edes kissanruoho ei siis menesty meillä. Nykyään meillä suositaankin leikkokukkia.
Kuvat: vviljanen @ Flickr
Kaikesta tästä huolimatta ihastelen aina näin keväisin näitä yrttiruukkuja, ja haaveilen puutarhan sijaan siitä, että joskus saisin vaikkapa persiljan viihtymään keittiössäni.
Kuva: Eva Solo
Kuva: Finnish Design Shop
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













