Yrttitarhuri

Pikkuhiljaa alkaa lehdistä taas puskemaan juttuja puutarhan keväästä. Siitä, kuinka olisi taas aika siistiä piha ja laittaa kaiken näköistä kasvamaan. Puutarhan hoito on jotain, josta en ole koskaan oikein päässyt innostumaan. Tällä hetkellä voin helposti perustella viherharrastuksen puutetta sillä, että eihän minulla kerrostaloasujana edes ole pihaa. Totuus on kuitenkin se, että en ole lainkaan vakuuttunut, että kykkisin kukkapenkkiä nuohoamassa, vaikka minulla sellainen olisikin. Viherpeukaloni kun sijaitsee tasan keskellä kämmentä.

Muutaman kerran olen innostunut jopa tyrkkäämään kaupasta ostettujen hedelmien siemeniä purkkiin ja multaan, ja jäänyt innolla odottamaan, että koska se ikioma sitruunapuu sieltä nousee. Täytyy myöntää, että riemu on ollut suunnaton, kun muutamien päivien päästä purkista on tosiaan pilkistänyt jotain hentoa ja vihreää. Ilo onkin sitten jäänyt lyhyeen, kun tulokas on elänyt maksimissaan kaksi viikkoa.

Sama kohtalo on koitunut lähes kaikille huonekasveilleni. Muistan kerran marssineeni kukkakauppaan ja pyytäneeni huonekasvia, jonka todellinen tumpelokin saisi pysymään hengissä. Myyjä ojensi minulle suurehkon jukkapalmun ja sanoi: ”Tätä et kyllä varmana saa tapettua”. Palmu eli neljä kuukautta. Viimeinen niitti oli, kun yritin vähän aikaa sitten kasvattaa kissallemme eläinkaupasta ostettua kissanruohoa pureskeltavaksi. Ruoho kasvoi kyllä muutaman päivän komeasti ja kissakin tykkäsi rouskuttaa sitä. Sitten rupesin ihmettelemään ruohoastian kummaa hajua, ja totesin sen olevan homeessa. Edes kissanruoho ei siis menesty meillä. Nykyään meillä suositaankin leikkokukkia.

Kuvat: vviljanen @ Flickr

Kaikesta tästä huolimatta ihastelen aina näin keväisin näitä yrttiruukkuja, ja haaveilen puutarhan sijaan siitä, että joskus saisin vaikkapa persiljan viihtymään keittiössäni.

 

Kuva: Eva Solo

Kuva: Finnish Design Shop